Ihmisillä, kuten useilla muillakin kädellisillä, on kyky adoptoida. Adoptioita on kolmea tyyppiä, jotka ovat sukulaisadoptio (sukulainen adoptoi lapsen), perheen sisäinen…
Monet tekijät voivat vaikuttaa maan eri alueiden väliseen muuttoliikkeeseen, ja sitä kautta aluekehitykseen. Taloudelliset tekijät, kuten uramahdollisuudet, työpaikat ja asumiskustannukset,…
Eläkkeelle siirtyminen on yksi elämän merkittävistä käännekohdista, jonka myötä usein koetaan muutoksia monilla elämänalueilla, kuten ajankäytössä, päivittäisissä rutiineissa, tulotasossa ja…
Tutkimuksessa selvitettiin lapsettomuuden ajallisia trendejä 1800-luvulta lähes nykypäivään. Korkeassa yhteiskuntaluokassa olevien lapsettomuus nousi tasaisesti, kun taas alimpaan luokkaan kuuluvien lapsettomuus…
Avioerojen yleistyminen sekä vanhempien että isovanhempien sukupolvissa on johtanut siihen, että yhä useamman lapsen perheeseen kuuluu sekä biologisia isovanhempia että…
Omaishoitajien, jotka asuvat samassa taloudessa hoivattavan kanssa, masentuneisuus on suurempaa kuin talouden ulkopuolelta tulevien hoivaajien masentuneisuus, raportoi tuore tutkimus. Nolan…
Artamonovan ym. tutkimuksessa selvitettiin Generations and Gender Survey (GGS) -kyselyn vuosilta 2021–22 sekä rekisteriaineistojen avulla, miten omilta vanhemmilta ja muilta…
Lapsuuden herkkien kehitysvaiheiden aikana tapahtuvilla haitallisilla kokemuksilla voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia aikuisuuteen, kuten eloonjäämiseen ja lisääntymiseen. Yhteistyöhön perustuvan kasvatuksen ja…
Aiemmissa tutkimuksissa on jo pitkään käsitelty kysymystä siitä, miksi haitallisia ihmissuhteita ei katkaista. Vaikka negatiiviset välit voivat aiheuttaa stressiä ja…
Väestörakenteen muutoksen myötä on siirrytty esiteollisten yhteiskuntien korkeista kuolleisuus- ja syntyvyysluvuista teollistuneiden yhteiskuntien alhaisiin lukuihin. Syntyvyyden ja kuolleisuuden vaihtelun väheneminen…