Tietovuoto: Ikääntyvät suomalaiset auttavat monipuolisesti sukulaisiaan, ystäviään ja tuntemattomia
Hämäläisen ym. tutkimuksessa tarkasteltiin eläkkeelle jääneitä sekä eläkeiän kynnyksellä olevia suomalaisia auttajia.
Tutkimuksessa hyödynnettiin 62–67-vuotiailta suurilta ikäluokilta vuonna 2012 kerättyä Sukupolvien ketju -kyselyaineistoa (n = 2174), ja selvitettiin millaista apua suuret ikäluokat antavat ja mitkä tekijät ennustavat usean erilaisen avun antamista.
Tutkimuksessa tarkasteltiin sukulaisille tai ystäville annettua käytännön apua sekä taloudellista tukea, vapaaehtoistyöhön osallistumista ja rahan lahjoittamista hyväntekeväisyyteen. Vastaajista 75 prosenttia oli antanut käytännön apua, 44 prosenttia taloudellista tukea, 21 prosenttia osallistunut vapaaehtoistyöhön ja 58 prosenttia lahjoittanut rahaa hyväntekeväisyyteen kyselyä edeltäneen 12 kuukauden aikana.
Tulokset osoittavat, että valtaosa eläkkeellä tai eläkeiän kynnyksellä olevista henkilöistä osallistuu monin tavoin sekä läheistensä auttamiseen että tuntemattomien tukemiseen vapaaehtoistyötä tekemällä ja hyväntekeväisyyteen lahjoittamalla. Paremmat auttamisresurssit ja auttamismahdollisuudet usein lisäävät monimuotoista osallistumista auttamiseen.
Lue lisää
Koko Tietovuoto-artikkeli Väestöliiton verkkosivuilla: Ikääntyvät suomalaiset auttavat monipuolisesti sukulaisiaan, ystäviään ja tuntemattomia
Hämäläinen, H., Tanskanen, A. O. & Danielsbacka, M. (2023). Who are ‘Multi-Helpers’? Profile of Older Adults Engaging in Multiple Help-Giving Activities. Journal of Population Ageing, https://doi.org/10.1007/s12062-023-09415-8